Olen viime aikoina ajatellut paljon Eurooppaa ja Suomen liittymistä 30 vuotta sitten unionin jäseneksi.
Muistin virkistykseksi katsoin vanhoja kalentereitani noilta ajoilta. Kalenterini kertoo, että ennen 16.10.1994 järjestettyä EU-kansanäänestystä Joensuussa järjestettiin EU-vaalipaneeleita ja joissakin olin itsekin keskustelijana. Olin vahvasti EU-jäsenyyden kannalla, vaikka ymmärsin erityisesti maanviljelijöiden huolen jäsenyydestä.
On tutkijoiden ja EU-osaajien asia analysoida Suomea unionin jäsenenä. Itse ajattelen, että viisaasti toimittiin, kun menimme sisään tuolloin yhdessä Ruotsin ja Itävallan kanssa.
EU on muuttunut valtavasti 30 vuoden aikana. Vuosituhannen alun kehitysoptimismi on muisto vain.
Muun muassa eurokriisi, hallitsematon maahanmuutto, Brexit, covid, Venäjän turvallisuusuhka, maanosan killuminen Kiinan ja USA:n välissä sekä huoli Trumpista ovat vieneet unionilta happea rakentaa myönteistä tietä Euroopalle.
Uusi komissio aloittelee työtään moniongelmaisessa tilanteessa. EU:n mahtimaissa Saksassa ja Ranskassa huomio on nyt enemmän omissa asioissa kuin yhteisessä unionissa. Populismi, kansalliskonservatiivisuus ja Venäjä-myönteisyys nostavat päätään monissa maissa.
Miten suhtautua unioniin? Onko se välttämätön paha, jossa on oltava mukana? Tulisiko kytätä hetkeä, jolloin siitä voisi erota? Vai onko EU järkiratkaisu ja haluamme kehittää unionia ja Eurooppaa?
Demokratiaan kuuluu, että asioista voi olla eri mieltä ja on oikeus käyttää sananvapauttaan joutumatta kuulusteluihin ja telkien taakse. Demokratiaa on myös vapaat vaalit, joissa voi äänestää tai olla äänestämättä. Eurovaalien matalat äänestysprosentit kertovat siitä, että EU koetaan etäiseksi.
Suhtaudun unioniin perusmyönteisesti, mutta pidän sitä erittäin hitaana laivana ja luottamukseni sen oman toimintansa korjaamiseen on heikkoa. EU-tason suunnitelmia ja strategioita kyllä tehdään, mutta toimeenpanossa kompastellaan. Tuoreeksi esimerkiksi käy 750 miljardin euron elvytyspaketin toimeenpano.
Keskusteluun on noussut jälleen yhteisvelan ottaminen. Sitä on esitetty niin kilpailukyvyn parantamiseksi kuin puolustuksen vahvistamiseksi. On ensisijaisesti etsittävä muita keinoja lisärahoitustarpeille. Silti ajattelen, että yhteisvelan kategorinen pois sulkeminen ei olle viisasta Suomeltakaan.
Luin viime syksynä kolme demokratiaa käsittelevää kirjaa. Yksi niistä oli Eurooppa-tuntija, akatemiatutkija Timo Miettisen ”Demokratian aika”.
Hänen mukaansa nyt eletään monissa maissa poliittisen mielikuvituksen kriisiä. Historian kyky tuottaa avoimia, vaihtoehtoisia näkemyksiä tulevaisuudesta on Miettisen mukaan kadonnut. Puuttuu ajatus rakentaa myönteistä tulevaisuutta demokratian keinoin.
Miettinen jatkoi tematiikkaansa äskettäin kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa. Mutkat suoraksi vetäen: Euroopasta on tullut historiansa vanki eikä se kykene luomaan uutta.
Mikä on Suomen rooli Euroopan yhteisessä tulevaisuudessa? Halutaanko, että meillä on siinä roolia vai annetaanko muiden linjata ja tullaan perässä nyrkkiä taskussa puristaen?