Anussa yhdistyy yhteiskunnan syvä tuntemus ja laaja yleissivistys.
Viimeisellä eduskuntakaudellaan 2019-2023 Anu toimi aluksi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana, vuosina 2020-2022 eduskunnan puhemiehenä ja viimeisenä edustajavuotenaan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä. Kansanedustajana Anu oli kaikkiaan 24 vuotta.
Anu on toiminut yhteensä kahdeksan vuoden ajan kunta- ja uudistusministerin sekä liikenneministerin tehtävissä.
Ministeriaikaisten vastuidensa vuoksi Anulla on erityisen hyvä tuntemus valtiovarainministeriön, valtioneuvoston kanslian, sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonaloille. Hän on vahva poikkihallinnollisuuden kannattaja.
Työt kansanvallan palveluksessa ovat tuoneet neuvottelutaitoja, kykyä kuunnella ja uusien asioiden nopeaa omaksumista. Vaativat työt ovat opettaneet epäonnistumisen sietämistä ja oman mielen hallintaa. Toisaalta myös sen, että kaikki tehtävät ovat ihmisen kokoisia. Anu sanoo syttyvänsä erityisesti uudistamisesta ja johtamisesta.
Anulla on laaja-alainen kokemus kunnista, maakunnista ja järjestöistä. Hän on aiemmin toiminut mm. Kuntaliiton ja Kevan hallituksissa. Tällä hetkellä hän on Kunnallisalan Kehittämissäätiön hallituksen jäsen ja Joensuun kaupunginvaltuutettu.
Puhujana Anu on innostava ja yleisönsä huomioiva. Itsetuntemus ja elämänkokemus näkyvät. Hän ei pelkää huumoria eikä itseironiaa.
Anu on koulutukseltaan filosofian maisteri pääaineenaan kotimainen kirjallisuus. Tänä päivänä hän toimii Keskisuomalainen-konsernin kirjallisuuskriitikkona.
Toimittaja Anna-Liisa Hämäläinen on kirjoittanut Anusta elämänkertakirjan ”Rouva puhemies” (Docendo, 2022).