”Halolan tutkimusnavetan kansainvälisestikin korkeatasoinen nautakarjatutkimus tulee säilyttää” sanovat Savo-Karjala vaalipiirin kansanedustajat. Luonnonvarakeskus ilmoitti syyskuussa luopuvansa nautakarjatutkimuksesta Maaningan Halolassa ja keskittävänsä nautatutkimuksen Jokioisiin. Jatkossa Halola keskittyisi pelkästään nurmitutkimukseen.  

”Halolassa tehdään maailmanluokan tutkimusta, minkä lisäksi on tärkeää, että tutkimustyössä huomioidaan edelleen maan eri osien erilaiset olosuhteet. Halolasta on vuosien myötä kehittynyt yksi johtavista lypsykarjan tutkimusasemista Euroopassa. Uskottava ja kattava nurmitutkimus myös tarvitsee lehmiä ja lehmien lantaa. Navetan myötä ei häviäisi vain nautatutkimus vaan myös nurmitutkimuksen jatko vaarantuisi oleellisesti.” kansanedustajat muistuttavat.  

Tutkimuksella on myös hyvin tärkeä osa maatalouselinkeinon ja elinvoiman kehittämisessä. ”Kun muistetaan viljelijöiden taloudellinen ahdinko, niin meillä ei ole varaa heittää hukkaan tätä työtä” edustajat sanovat. ”Alkutuotannon vahvistamiseen tähtäävää tutkimusta tulee päinvastoin vahvistaa edelleen.”    Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on myös ilmaissut, ettei Luken päätös ole lopullinen ja että hän ei hyväksy esitettyjä muutoksia Luken toimipisteverkostoon. Ministerin mukaan nyt tulee ottaa aikalisä ja käydä Luken johdon kanssa läpi suunnitelmat jatkosta. Luonnonvarakeskuksen on oltava vahvasti läsnä koko Suomessa. Savo-Karjala kansanedustajat tukevat ministeriä tässä tavoitteessa.