Sielunmaisemani on Höytiäinen.
Höytiäisen aallot lyövät Pohjois-Karjalassa.

Neljä vuodenaikaa, luonto sekä kirjat,
ne antavat mielenrauhaa ja iloa elämääni.

Tässä alla ajatuksiani Höytiäisen rannalta – kirjoista,
elämästä, ilmiöistä ja kiinnostukseni kohteista.

Elinvoima on muutakin kuin tilastoja

(kolumni, julkaistu 14.6.2024 Karjalaisessa)

Välillä on hyvä vaihtaa näkökulmaa. Näin tein, kun tutustuin tutkijoiden Mari Vaattovaaran ja Jenni Airaksisen seutukaupunkeja koskevaan raporttiin. Sen toimeksiantajana oli työ- ja elinkeinoministeriö.

Nappaan tutkijoilta tuoreen näkökulman, joka innosti mieltäni. Vaattorannan ja Airaksisen mukaan kuntien vetovoima- ja elinvoimakeskustelu on jumittunut väestökehityksen ja muuttoliikkeen tilastoinnin seurantaan. Heidän mielestään kuntien strategisen ajattelun olisi oltava monivivahteisempaa ja uusia avauksia etsivää.

Polemiikki-lehdessä Vaattoranta täräyttää, että ”Väestötilastoja seurataan ikään kuin seurattaisiin pörssikursseja. Nythän juttuja tulee ulos aiheesta useammin kuin uusia väestötilastoja”. Niinpä!

On hyvä havahtua huomaamaan, että tuijotamme silmämme kipeiksi erilaisia vertailuja, rankingeja ja karttaharjoituksia. Niiden mukaan jaamme usein kuntia ja alueita menestyjiin, selviytyjiin ja toivottomiin tapauksiin.

Faktoja väestökehityksestä, muuttoliikkeestä, yritysten määrästä, korkeakoulutettujen osuudesta tai Kela-tukien sijoittumisesta ei pidä mitätöidä tai piilottaa. Näiden mittareiden alleviivaaminen voi kuitenkin estää näkemästä, millaisia uusia mahdollisuuksia myös väestöään menettävillä alueilla on.

Etätyö ja alustatalous ovat tulleet jäädäkseen ja tekoälyn hyödyntäminen etenee nopeasti. Omassa elämässään moni haluaa elämänlaatua, merkityksellisyyttä,  viihtyisää kotia, luontoa ja nopeita nettiyhteyksiä. Olemme sisällä suuressa muutoksessa ja hyvän elämän arvostukset ovat liikkeessä etenkin nuoremmilla sukupolvilla.

Kyynikon mielestä voi olla turhaa ajan haaskausta etsiä perinteisten mittareiden rinnalle uutta laadullista tietoa, joilla osoitettaisiin nyt taantuvina pidettyjen alueiden veto- ja elinvoimaa. Ehkä kuitenkin kannattaisi.

Signaaleja isoistakin muutoksista on ilmassa, esimerkiksi matkailussa.  Merkitseekö Etelä-Euroopan kesien lämpeneminen turistivirtojen kääntymistä Suomeen ja myös itäiseen Suomeen? Tulisiko Itä-Suomen huomista rakentaa  enemmän monipuolisen matkailun varaan?  

Kunnissa aletaan tehdä uusia strategioita vuoden päästä kuntavaalien jälkeen. Jään pohtimaan, että olisiko kunnilla halukkuutta tehdä yhteisiä strategioita yli kuntarajojen? Tiivis yhteistyö ja sitoutuneisuus voisi antaa uutta potkua koko seudun elinvoimalle.

Kirjoittaja on vaikuttamisen asiantuntija ja eduskunnan entinen puhemies.

Senssipalstaa ja muuta duunia

5.6.2024

Kesätyöt ovat askel kohti aikuisuutta ja työelämää. Työpaikkojen aikuisilla on vastuu siitä, millaiset muistot nuorille kesäduuneista jää.

Kesätyöt säilyvät hyvin muistissa, toki aika kultaa muistot. Tässä minun muistikuvia.

Vartuin Suonenjoen mansikkapitäjän vieressä Leppävirralla. Oli luontevaa, että ensimmäiset kesätyöni olivat mansikanpoimintaa.

Lukioaikana olin yhtenä alkukesänä Metsänhoitoyhdistyksellä istuttamassa avojuurisia taimia. Kun olin saanut 400 tainta kivikkoiseen maahan, lähdin puoliltapäivin voipuneena kotiin. Ylioppilaslakin jälkeen olin kotikyläni lomitusrenkaassa apulomittajana. Tuolloin osasin lypsää sekä käsin että koneella.

Lukion jälkeen opiskelin kulttuurisihteeriksi. Kaksi kesää meni kuntien kulttuuri- ja nuorisolautakunnissa harjoittelijana. Järjestin taideleireja lapsille ja rokkikonsetteja nuorille.

Yliopistossa ollessani työjaksot laajenivat kesätöistä lukukausien päälle. Olin mm. purkajana, kulttuurisihteerinä, tiedottajana, toimittajana, lehdistöavustajana ja teatterisihteerinä.

Purkajan tehtävänä maakuntalehdessä oli ottaa kuulokkeilla vastaan lähinnä urheilu-uutisia, kirjoittaa ne puhtaaksi ja viedä toimitussihteerille taittoa varten. Vastasin myös lehden Senssi-palstasta, tuosta 1980-luvun Tinderistä.

Minua kohdeltiin kesätöissä hyvin. Jos sanomista tuli, se tuli aiheesta. Kommelluksiakin sattui. Säkylän kunnassa ollessani laitoin lehti-ilmoituksen rokkikonsertista kunnantalon takapihalla. Kunnanjohtaja otti puhutteluun todeten: ”Meillä ei ole takapihaa, se on Rantapuisto”.

Työelämä- ja -tehtävät ovat muuttuneet  ja muuttuvat valtavasti mm. elinkeinorakenteen, teknologisen kehityksen ja kansainvälistymisen myötä. Työelämä on kuitenkin yhä pääasiassa ihmisten välistä hommaa. Ihmissuhdetaidoilla, luotettavuudella ja  halulla oppia uutta on aina kysyntää.

Höytiäisen hummaus

16.5.2024

Suomi on tuhansien järvien maa. Varsinaista Järvi-Suomea on Itä-Suomi: sen alueella sijaitsee puolet Suomen sisävesien pinta-alasta. Arvelisin, että moni suomalainen – ja toivottavasti yhä useampi ulkomaalainen turisti – osaa sijoittaa Saimaan, Pielisen ja Kallaveden itäiseen Suomeen.

Minun järvisydänkäpyseni on Höytiäinen. Muodoltaan pitkulainen Höytiäinen sijaitsee Pohjois-Karjalassa Joensuun yläpuolella Kontiolahden ja Polvijärven kuntien välissä. Höytiäinen on Suomen 15. suurin järvi. Järvessä on 170 yli hehtaarin kokoista saarta.

Ihminen on vaikuttanut peruuttamattomalla tavalla nykyisen Höytiäisen muotoon ja olemukseen. 1800-luvun puolivälissä käynnistettiin järven laskutyöt, jotta saataisiin uutta niitty- ja peltomaata sekä laskujoen varren tulvat kuriin.

Aluksi kanavan kaivutyöt sujuivat hyvin, mutta elokuun alussa vuonna 1859 tilanne ryöstäytyi hallinnasta ja vesimassat vyöryivät voimalla eteenpäin. Höytiäisen pinta laski kaikkiaan 9,5 metriä. Se oli itse asiassa hyvin lähellä sitä, mikä oli alun alkaen tarkoituskin. Kaikki kävi vain rytäkällä eikä hillitysti ihmisen ohjaamana.

Vauhdikkaan vedenlaskun seurauksena meidän vapaa-ajan asukkaiden mökit Höytiäisen rannalla ovat vanhan Höytiäisen pohjassa. Ajattelen tätä asiaa usein ajellessani mutkittelevaa tietä mökilleni ja katsoessani vanhan järven rantatöyrästä.

 Entä mistä nimi Höytiäinen tulee? Tästä on monta tarinaa. Oma suosikkini on sanonta ”lunta tulla höytii” eli taivaalta tulee kevyttä lunta hyvin hiljakseen maahan. Osaan tämän nytkin kuvitella, vaikka odotan jo kovasti kesää ja Höytiäisen helteitä.

Vielä vinkki: mikäli kiinnostut Höytiäisestä, hyvää tietoa ja upeita kuvia on tarjolla Matti Pihlatien ja Heikki Vesajoen kirjassa Höytiäinen – 150 vuotta järvenlaskusta, Anniversary Edition (Gummerus, 2009).