Heräsin virkeänä ja varhain uuteen viikkoon maanantaina 19.8.1991 Lauttasaaren kämpilläni Helsingissä.

Olin edellisenä päivänä käynyt keskustanuorten toimistolla Pursimiehenkatu 15:ssa kirjoittamassa järjestön lehteen viimeisen Anun arkki -kolumnin.

Kirjoituksessa laittelin pakettiin kauttani järjestön puheenjohtajana, olinhan muutaman viikon päästä jättämässä puheenjohtajuuden. Yksi ovi oli sulkeutumassa ja toinen avautumassa, sillä olin kesäkuussa 1991 aloittanut ulkoministeri Paavo Väyrysen lehdistöavustajana ulkoministeriössä.

Mutta paljon, paljon suurempaa oli tapahtumassa.

Kun Lauttasaarentiellä laittelin tuona maanantaiaamuna 19.8. ripsiväriä silmiin, yhtäkkiä, muistini mukaan ennen klo 7 aamulla, tuli radiosta ylimääräinen uutislähetys. Uutislähetyksen aihe oli Moskovan sekavat tapahtumat ja sitä oli uutispätkässä kommentoimassa unilta herätetty esimieheni Paavo Väyrynen.

Arvelen, että en koskaan ole kiiruhtanut niin nopeasti työpaikalle kuin tuona elokuisena aamuna. En myöskään tuon jälkeen ole koskaan nähnyt yhtä vakavaa väkeä työpaikallani aina ministereistä virkamiehiin, avustajista sihteereihin ja vahtimestareihin.

Kuten silloinen pääministeri Esko Aho dokumenttisarjassa ”Hullu vuosi 1991” osuvasti toteaa ”Venäjä nielaisi Neuvostoliiton”. Tuota emme vielä maanantaiaamuna 19.8.1991 tienneet. Tiesimme, että Moskovassa oli käynnistetty Gennadi Janejevin johdolla vallankaappaus, mutta sekavan tilanteen kehitys ja lopputulema ei vielä ollut tiedossamme.

On tärkeää, että Suomen lähihistoriaa käsitellään aikalaisten silmin ja sanoin monipuolisesti. Erityisesti toivon nuorten ja nuorten aikuisten olevan kiinnostunut lähimenneisyydestä. Se antaa perspektiiviä käsitellä muun muassa Suomen EU-jäsenyyttä, pienen kansantalouden riippuvuutta viennistä sekä suhdettamme Venäjään ja Itämeren alueeseen.