Arvoisa sukuseuran puheenjohtaja, te kaikki Savo-Karjalan ja Keski-Suomen Varikset ja teidän läheisenne,
Kun kokoonnumme nyt tänne Joensuuhun yhteiseen sukujuhlaan, läsnä emme ole vain me tässä juhlasalissa olevat. Mielissämme ja ajatuksissamme ovat myös ne aiemmat Varisten sukupolvet, sukutalot, kotiseudut ja sukujen paikat, jotka meitä yhdistävät. Uskon, että tunnemme yhteisesti kiitollisuutta aiempia Varisten sukupolvia kohtaan, ilman heitä, ei olisi meitä.
Heti tähän alkuun haluan kiittää sukuseuran toimeliasta hallitusta tämän tilaisuuden järjestämisestä. Erityisen painavat ja lämpimät kiitokset haluan antaa laadukkaan ja vaikuttavan sukukirjan valmistumisesta teille kirjaprojektin aktiiveille ja kirjoittaja, tutkija Ari Kolehmaiselle.
Minun oli mahdollisuus saada kirja jo puolitoista viikkoa sitten. Olen sen parissa voinut jo useamman mielenkiintoisen ja avartavan tunnin viettää.
Kirjan kansien sisään on nivottu meidän Savo-Karjalan ja Keski-Suomen Varisten alkutaustaa ja vuosisataista elämää monipuolisella tavalla lähdeaineistoa ja tutkimustietoa hyödyntäen.
Arvelen, että on ollut hyödyllistä sitoa Varisten tarinaa Suomen historiaan ja myös jaotella kirjan lukuja Variksien asuinseutujen mukaan eli Viitasaaren ja Pihtiputaan Varikset, Joensuun Varikset, Ilomantsin Varikset, Selkien Varikset ja Rautalammin Varikset. Tämä helpottaa ja auttaa meidän lukijoiden hahmotusta laajaan kokonaisuuteen ja jokainen voi teoksesta etsiä juuri omia Varis-juuriaan.
Teistä kuulijoista ehkä useampikin jo pohtii, että mikähän on tuon Anu Vehviläisen yhteys Variksiin ja mihin sukuhaaraan hän kuuluu, joten lyhyt taustani esittely on tässä paikallaan.
Joensuuhun olen tullut aikanaan opintojen myötä, olen alun alkaen kotoisin Leppävirran Kotalahdesta Pohjois-Savosta. Sukuni varsinainen ”pesä” on viereissä Vehvilän kylässä nykyisen Suonenjoen puolella.
Olen pitänyt itseäni Vehviläisten Vehviläisenä, sillä neljästä isovanhemmastani kolme, siis myös molemmat mummoni, olivat omaa sukuaan Vehviläisiä, tunnen sanonnan ”Vertaiset nai vertaisiaan, Vehviläiset toisiaan”.
Isovanhempieni neljäs lenkki löytyy kuitenkin Rautalammin Istunmäestä, sillä äitini isä, ukkini oli Istunmäen Variksia, vuonna 1914 syntynyt Paavo Varis. Ukkini Paavo ja Suonenjoen Vehvilän kylällä asunut mummoni Hilkka menivät naimisiin sota-aikana, mutta heidän tiensä päättyi sodan jälkeen eroon. Sodan jälkeen ukki myös muutti sukunimensä Variksesta Marttilaksi Istunmäen kotipaikkansa mukaan.
Paavo-ukki asui eronsa jälkeen Konnevedellä ja Jyväskylässä. Minulla on jonkin verran hänestä varhaisia muistoja. Hän kävi silloin tällöin lapsuudenkodissani Leppävirralla. Myös me perheenä kävimme sekä ensin Konnevedellä ja sittemmin Jyväskylässä hänen luonaan.
Ukki oli taitava kirvesmies. Käsitykseni mukaan hän oli sekä vasen- että oikeakätinen, joka olikin kirvesmiehelle tärkeä taito. itsekin olen vasenkätinen, samoin myös äitini Sirkka.
Hyvä yleisö,
On hyvä kysyä, mikä suvun vuosisataisissa vaiheissa koskettaa erityisesti?
Tässäkin on hyvä todeta, että olemme ihmisinä erilaisia; kun joku on kiinnostunut täsmällisistä sukutauluista, toista vetää puoleensa enemmän edesmenneiden kohtalot ja elämä.
Tutkiessani viime päivinä sukukirjaamme huomasin, että minun tunteisiin menivät Rautalammin istunmäkeläisten kohtalot ja elämänkaaret. Tässä yhteydessä nostan esille kaksi tapahtumaa 1800-luvulta.
Ensimmäinen liittyy niin kutsuttuun Suomen sotaan. Se käytiin Venäjän ja Ruotsin välisenä vuosina 1808-1809 ja sen myötä Suomesta tuli Venäjän suurruhtinaskunta.
Sodan aikana Venäjän kasakat liikkuivat Rautalammilla, mutta seudun talonpojat laittoivat kampoihin häiriten vihollisten kulkemista ja venäläisten kuormastojen kuljettamista seudun läpi. Tunnetuin operaatio tapahtui Hintikan majatalossa, missä istunmäkeläiset talonpojat kaappasivat venäläisen osaston. Toiminta oli niin tehokasta, että venäläisen päällikön kerrotaan todenneen: ”On helpompi saada kirjeet Ruotsin armeijan läpi kuin päästä Istunmäen talonpoikien väiljytyksestä”.
Kosto tuli kuitenkin pian ja kasakat polttivat sekä Varismäen että Hintikan kylät lähes kokonaan. Vain yksi aitta säilyi. Dramaattisia tapahtumia on käsitelty myöhemmin eri julkaisuissa.
Muun muassa I.Pohjankanervo kirjoitti 1937 Suomen sotilas -julkaisussa tapahtuneesta otsikolla ”Varismäen vahdit” runollisesti ”Niin nyt savuun, tuhkaan kylä peittyi, kuin pilveen hukkui tähtitaivas!”
Toinen järkyttävä onnettomuus istunmäkeläisille tapahtui kesäkuussa 1860, kun heidän kirkkoveneensä kaatui kirkosta paluumatkalla Konnekoskessa. Onnettomuudessa menehtyi 17 kyläläistä ja heistä viisi oli Varis-suvun taloista.
Savo-Karjalan ja Keski-Suomen Varikset ovat ehtineet satojen vuosien kuluessa lentää moniin paikkoihin ja tehtäviin, myös valtiopäivämiehiksi ensin säätyvaltiopäiville ja sittemmin myös itsenäisen Suomen eduskuntaan. Käsitykseni mukaan kolme Varista on ollut säätyvaltiopäivillä edustajana. Ensimmäinen heistä oli Heikki Varis, joka osallistui talonpoikien edustajana 1809 säätyvaltiopäiville Porvoossa. Tuolloin koko maasta osallistui vain 30 talonpoikaisedustajaa valtiopäiville.
Yksityiskohtana todettakoon, että Heikki Varis teki valtiopäivillä yhdessä muiden Kuopion, Oulun ja Vaasan edustajien kanssa esityksen satovahinkojen korvaamisesta. Ja varmasti todellisesta syystä! On kuitenkin pysäyttävää, että jo yli 200 vuotta sitten talonpojat pyrkivät saamaan valtiovallan avuksi satovahinkojen korvaamiseksi ja seudun asukkaiden elinolojen turvaamiseksi.
Sain liikenneministerinä toimiessani vuonna 2009 osallistua Porvoossa järjestettyihin Porvoon säätyvaltiopäivien 200-vuotisjuhlallisuuksiin. Voi kun tuolloin olisin tiennyt valtiopäivämies Heikki Variksen osallisuudesta näille valtiopäiville: se olisi tuonut minulle henkilökohtaisuutta juhlallisuuksiin osallistuessa.
Myöhemmin säätyvaltiopäiville edustajina osallistuivat myös joensuulainen Antti Varis vuonna 1885 ja viimeisille säätyvaltiopäiville 1905-1906 polvijärveläinen Uuno Aleksanteri Varis. Uuno Varis oli myös kirjailija ja suomentaja ja suomensi erityisesti seikkailukirjallisuutta, mm. Jules Vernen teoksen ”Kapteeni Grantia etsimässä”.
Varis-nimisiä edustajia ei ole ollut itsenäisen Suomen eduskunnassa. Totean kuitenkin, että Varis-sukuun kuulunut Pekka Kettunen Pielisensuun kunnasta oli kansanedustajana 1930-luvulla ja koko sota-ajan.
Teistä osa tietääkin, että olen jättämässä eduskunnan ensi keväänä 24 edustajavuoden jälkeen. Tällä viimeisellä kaudella olen tullut tietoiseksi, että myös Vehviläisten suvun puolelta on löydettävissä aiempaa valtiopäiväedustusta, tosin hyvin pitkän ajan takaa.
Sain tälle asialle vahvistuksen itse asiassa loppuvuodesta 2020, kun puhemiehenä toimiessani minulla oli teams-palaveri Ruotsin eduskunnan puhemiehen Andreas Norlenin kanssa.
Kun olimme ”asia-asiat” käsitelty kerroin hänelle, että minulla olisi henkilökohtaista asiaa. Voisiko hänen avustajakuntansa selvittää riksdagenin arkistoista, että oliko Lauri Laurinpoika Vehviläinen Leppävirralta ollut vuonna 1649 Tukholmassa valtiopäivillä edustajana? Ja kyllä: pian sain sähköpostia ja todellakin Lars Weheilainen Läppevirralta oli ollut Tukholmassa Pien-Savon talonpoikien edustajana 1649.
Olen tietysti otettu sekä Varisten että Vehviläisten valtiopäivämiehistä eri vuosisadoilla. Tämä herättää minussa myös laajemmin mietteitä Suomen historiasta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Kun alueilta valittiin valtiopäivätehtäviin talonpoikien edustajia, käsitykseni mukaan tärkeimpänä tekijänä ei aina ollut valittavan lompakon paksuus tai talon suuruus. Myös valittavan talonpojan luotettavuus ja kotiseutunsa asioiden tuntemus painoivat.
Hyvät kuulijat,
Mikä saa meidät nykyihmiset kiinnostumaan omasta suvusta ja juurista?
Aina näin ei ole ollut. Käsitykseni on, että kiinnostus omiin juuriin ja sukuun on saanut pontta ja vauhtia viimeisten parin-kolmenkymmenen vuoden aikana, mistä tämä johtuu? Tutkijat voivat tätä tarkemmin valottaa, mutta itse arvelen taustalla olevan ainakin kaksi seuraavaa seikkaa.
Ensinnäkin arvelen, että omasta suvustaan ja juuristaan kiinnostuneet haluavat hakea omaan elämäänsä merkityksellisyyttä ja syvyyttä. Halutaan tietää, mistä ollaan ja miten minusta on tullut minä, halutaan myös kuulua joukkoon, yhteisöön. Ja mikä onkaan sen parempi ja luonnollisempi joukko kuin oma suku ja aiemmat sukupolvet.
Toiseksi arvelen, että teknologinen kehitys, internet, eri aineistojen digitalisointi, sosiaalinen media ja DNA-testauksen yleistyminen ovat antaneet sukututkimukselle uusia väyliä ja välineitä ja tehneet omien juurien selvittelystä helpompaa ja saavutettavampaa.
On luonnollista, että ihmiset kiinnostuvat juuristaan usein myöhemmällä iällä ja jäädessään eläkkeelle. Tällöin on jo lapset lentäneet pesästä ja omat työkiireet helpottuneet, on tullut omaa aikaa paneutua asioihin, jotka kiinnostavat. Ainakin äkkiseltään katsoen näyttää siltä, että viime vuosina ja tänään sukuseurojen aktiiveista monet kuuluvat niin kutsuttuun suurten ikäluokkien sukupolveen (syntyneet 1945-50).
Palaan vielä hieman tuohon joukkoon ja ryhmään kiinnittymiseen. Sosiologisessa mielessä meillä kaikilla voi olla samaan aikaan useitakin sisäkkäisiä ja rinnakkaisia identiteetteja. Olemme naisia, miehiä, työssäkäyviä, yrittäjiä, eläkeläisiä, pohjoiskarjalaisia, keskisuomalaisia, savolaisia jne . Myös sukuyhteisö voi tarjota tärkeän identiteetin osan.
Sukukirjamme tekijä Ari Kolehmainen kirjoittaa kirjassamme: ”Mutta, sukututkimuksessa ja sukuseuroissa on kysymys myös mielikuvista, tunteista ja viime kädessä identiteetistä.” Kolehmainen myös toteaa huomanneensa sukunimen olevan monille tärkeä osa identiteettiä. Monet saman sukunimen omaavat kokevat yhteyttä toisiinsa.
Kun ajattelen omia sukujuuriani, niin Variksia kuin Vehviläisiäkin, näistä lähtökohdista nousee yksi tärkeä identiteettini osa. Koen vahvasti olevani talonpoikaissukua. Nuorempana en tätä niin kirkkaasti ymmärtänyt, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä paremmin tämän tunnistan ja oivallan.
Miten talonpoikaisidentiteettini minussa näkyy tai tuntuu? Ehkä se on osa arvomaailmaani ja minuuttani: arvostan maaseutua, metsiä, talonpoikaista vuodenkiertoa, omatoimisuutta ja sitkeyttä, koen yhteenkuuluvuutta maaseudulla asuvien kanssa. Ajattelen, että talonpoikaisuus on sisällä minussa, vaikka asun kerrostalossa Joensuun keskustassa ja vaikka olen suurimman osan elämästäni asunut kaupungissa.
Hyvät kuulijat,
Kun seison tässä Savo-Karjalan ja Keski-Suomen Varisten edessä ja joukossa, tunnen valtavaa kiitollisuutta aiempia Varisten sukupolvia kohtaan.
Varikset ovat olleet raivaajia monessa mielessä. On kaskettu, on sittemmin otettu uusia maanviljelysmenetelmiä käyttöön, on puolustettu omaa maata, sukua ja seutujen asukkaita, on lähdetty opintielle ja sivistymään, on oltu käytettävissä erilaisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin.
Toivon tämän tilaisuuden vahvistavan meidän yhteenkuuluvuuttamme ja kiinnostustamme sukuumme ja juuriimme. Juuri ilmestynyt sukukirja antaa hyvän pohjan meille kaikille syventää tietouttamme Varisten vaiheista.
Näillä sanoin toivotan teille kaikille terveyttä ja iloa elämäänne! Olkaamme ylpeitä juuristamme ja siirtäkäämme tietoa ja tunnetta uusille Varis-sukupolville!
Juhlapuhe pidetty sukujuhlissa Joensuussa 30.7.2022