Kolumni Karjalainen ja Savon Sanomat 21.11.2018
Eduskunnassa on ollut pitkään yhteinen näkemys siitä, että vanhusten laitoshoitoa on vähennettävä ja kotihoitoon on panostettava. Linjausta laitoshoidon supistamisesta on tukenut sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton yhteinen laatusuositus ikäihmisten palveluiden kehittämisestä.
Voimassa oleva suositukset ovat viime vuodelta. Suositusten tavoitteena on turvata hyvä ikääntyminen ja vaikuttavat palvelut ikäihmisille. Suosituksilla vahvistetaan viime vaalikaudella hyväksyttyä vanhuspalvelulakia.
Nyt on syytä arvioida kunnissa, maakunnissa ja valtakunnan tasolla, että olemmeko pystyneet toteuttamaan laitoshoidon vähentämisen ja kotihoidon lisäämisen halutulla tavalla. Arvelen ettemme ole. Huoleni on, että kotioloissa on liian huonokuntoisia vanhuksia.
Kunta- ja maakuntatason päättäjien ja hoitotyöstä vastaavien tehtävä ei ole helppo: on vaikea saada hoitopaikkojen mitoitus vastaamaan todellista tarvetta. Muutoksia ei saada hetkessä aikaiseksi ja tiukka rahoitusraami luo puitteet toiminnalle. Vanhustenhoidossa hoidettavat ja omaiset haluavat lähipalvelujen toteutuvan nyt ja tulevaisuudessa. Näin minäkin ajattelen.
Ikäihmisten ja vanhusten turvallinen asuminen vaatii uutta ajattelua. Olemme toimineet liian hitaasti erilaisten yhteisöllisten asumismuotojen kehittämiseksi. Vanhenemme yksilöllisesti, mutta varmasti. Toiselle muistisairaus tulee jo varhaisessa vaiheessa, toinen pärjää pää kirkkaana ja enemmittä sairauksitta 100-vuotiaaksi. Puolison menettäminen ja läheisten kaukana asuminen tuovat monelle yksinäisyyden.
Tänä vuonna on virinnyt laajempi keskustelu valtakunnallisesta vanhusasiavaltuutetusta. Valtuutettu toimisi vanhusten puolestapuhujana samaan tapaan kuin lapsiasiavaltuutettu. Viime vaalikaudella vanhuspalvelulakia hyväksyttäessä eduskunnasta ei löytynyt enemmistöä viran perustamiseen. Tällä vaalikaudellakaan asiassa ei ole edetty.
On myös esitetty, että valtuutetun tehtävät tulisi viedä eduskunnan oikeusasiamiehen tehtäviin. Oma kantani edelleen on, että pitäisi olla riippumaton vanhusasiavaltuutettu, joka toimisi vanhusten kanavana tuoda keskusteluun vanhusten hoitoon liittyviä kysymyksiä ja siten vauhdittaisi päätöksentekoa vanhusten asemaa paremmin huomioivaksi.