Olen ensimmäiseltä koulutukseltani kulttuurisihteeri. Elettiin 1980-luvun alkua. Juuri oli tullut voimaan laki kuntien kulttuuritoiminnasta ja kuntiin perustettiin uusien valtionosuuksien turvin kulttuurisihteerin tehtäviä ja yhdistelmävirkoja.

Koulutukseeni liittyen olin kahtena kesänä harjoittelijana kahdessa kunnassa: ensin kotikunnassani Leppävirralla Pohjois-Savossa ja toisena kesänä nuoruudenrakkauden perässä Säkylässä Satakunnassa.

Leppävirralla olin järjestämässä perinteikkäitä Leppävirta-päiviä. Tapahtuma oli silloin runsaslukuinen. Alapihan koulun juhlasali pullisteli pääjuhlassa sadoittain väkeä. Innostus päivien valmisteluun oli suurta, kansalaisopiston näyttelyt keräsivät paljon väkeä ja koko pitäjä kokoontui tapaamisiin päivien ajaksi.

Säkylässä pääsin järjestämään pienimuotoisia rock-konsertteja nuorille. Laitoin Säkylän-Köyliön-Yläneen Sanomiin ilmoituksen ”rock-konsertti kunnantalon takapihalla”. Ilmoitus ei ollut täysin onnistunut. Sain kunnanjohtajalta moitteet, että ”meidän kunnantalolla ei ole takapihaa, vaan se on rantapuisto, siis Säkylän Pyhäjärven rantapuisto”. Ei voinut savolaistyttö tätä tietää.

Nuoruuteni kesätöiden arvokas anti on ollut ymmärtää, että miten paljon talkootyötä tarvitaan onnistuneiden tapahtumien järjestämiseen.

Pitkällä perspektiivillä katsoen kuntien kesätapahtumat ovat muuttaneet muotoaan ja perinteisen tarjonnan rinnalle on tullut ”hulluja ideoita”. On Eukonkantokisat Sonkajärvellä, Suopotkupalloa Hyrynsalmella, Puolangan Pessimismipäivät ja Ilmakitaransoiton MM-kisat Oulussa. Suomalaiset näyttävät rakastavan kieli poskessa tehtyjä tapahtumia.

Osa kesätapahtumista on suunnattu erityisesti oman paikkakunnan ja seutukunnan väelle sekä kesäasukkaille. Osa tilaisuuksista on vakiintuneita korkeatasoisia kulttuuritapahtumia. Ne houkuttavat runsaasti myös ulkomaalaisia esiintyjiä ja matkailijoita. Kruununjalokiviä ovat esimerkiksi Savonlinnan oopperajuhlat, Kuhmon kamarimusiikkifestivaalit ja Sodankylän elokuvajuhlat.

Nuoret ovat löytäneet eri puolilla Suomea järjestettävät rokit omakseen. Esimerkiksi Provinssi, Ruisrock ja Ilosaari ovat jo vuosikymmenten ajan houkuttaneet uusia nuorisosukupolvia kulkemaan pitkin ja poikin Suomea musiikin äärelle.

Olen osallistunut useamman kerran kotikaupungissani Joensuussa järjestettävään Ilosaari-rockiin. Rokit eivät enää aikoihin ole olleet mitään amatööripuuhastelua, vaan kovalla ammattitaidolla järjestettyjä suurtapahtumia.

Onnistunut rock-tapahtuma on aina hyvää PR:ää kaupungilleen. Rokkailijoista osa on ilman opiskelu- tai työpaikkaa. Jos Turusta tai Joensuusta syntyy rokin myötä hyvä fiilis, tulee kaupungistakin hyvä fiilis.

Millainen on 2020-luvun Suomi ja minne suuntaan kesätapahtumat kehittyvät?

Toiveissani on ja ehkä hiljaiset signaalit tukevat ajatustani, että ihmiset hakevat tulevaisuudessa elämyksiä, yhdessäoloa ja rauhoittumista yhä enemmän kotimaasta ja luonnon ääreltä. Jo nyt luontomatkailulla ja erilaisilla retriiteillä on oma kannattajakuntansa. 

Ekologiset kulutustottumukset yleistyvät ja ihmiset pohtivat yhä enemmän omaa ilmastokäyttäytymistään. Käytännössä tämä voi tarkoittaa vapaa-ajan lentomatkustamisen vähentymistä ja raideliikenteen suosion kasvua. Suomen teiden ja ratojen on syytä olla kunnossa, jos haluamme ihmisten löytävän nykyistä paremmin esimerkiksi Pohjois-Karjalan vaaramaisemat ja Ilomantsin pogostan.

Kesä on meille suomalaisille rakas. Kesäbiisit nousevat väistämättä mieleen. Tätäkin kirjoittaessa korvamadoiksi nousivat suomirockin klassikot Popedan Pitkä kuuma kesä ja Pelle Miljoonan Moottoritie on kuuma. Jokainen meistä on oman sukupolvensa lapsi. Hyvää kesää!

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 7/2019

29.6.2019