Arvoisat suojärveläiset, karjalaiset, hyvät naiset ja miehet,
Minulla on ilo ja kunnia olla mukana Suojärven Pitäjäseuran 71-vuotisjuhlassa. Haluan kiittää ja onnitella teitä pitäjäseuran aktiiveja siitä vuosikymmenien ajan tehdystä työstä, jota olette pyyteettömästi tehneet. Teidän ansiostanne myös tämä juhla tänään on mahdollinen.
Teitä on suuresti kiittäminen siitä, että suojärveläisten juuret ja laajemmin karjalaisuus ovat tunnettuja tänä päivänä Suomessa.
Ihmisen on tärkeä tuntea omia juuriaan, taustaansa ja sitä kulttuurillista tradiota, josta hän ja hänen perheensä tulevat. Erityisesti tänä päivänä, jolloin puhutaan paljon ihmisen irrallisuudesta ja elämän merkityksettömyydestä, omien juurien tuntemus voi tuoda monelle syvyyttä ja suhteellisuudentajua elämään ja arkeen.
Ensinnäkin on suotuisaa ja välttämätöntä, että aina uudet ja uudet koululaissukupolvet perehtyvät Suomen historiaan, sotiemme vaiheisiin ja itsenäisyyden merkitykseen, luovutetun Karjalan kysymykseen ja evakkojen asuttamiseen. Käsitys oman maan historiasta ja suomalaisten kohtaloista ja elämänkäänteistä auttavat meitä myös laajemmin ymmärtämään muiden kansakuntien ja kulttuurien historiaa ja tätä päivää.
Omien juurien tuntemus lisää myös meidän käsitystä yhteisön merkityksestä ihmiselle. Perhe, suku-, naapuri- ja kotiseutuyhteisöjen hahmottaminen auttavat meitä ymmärtämään ihmisten välisen kanssakäymisen tärkeyden.
Tänä päivänä sukututkimus on suositumpaa kuin koskaan. Kiinnostus sukututkimukseen on hyvä esimerkki ihmisen uteliaisuudesta omiin juuriinsa ja siihen, että lähes poikkeuksetta meistä jokainen haluaa olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta, tässä tapauksessa sukupolvien ketjua.
Näin on minunkin kohdalla laita. Tunnen iloa ja merkityksellisyyttä siitä, että tiedän olevani vanhaa karjalais-savolaista Vehviläisen talonpoikaissukua, jonka juuret juontavat 1500-luvun Jääskeen. Myös tuolloin jouduttiin lähtemään vihanpidon jaloista vieraille maille, esi-isieni tapauksessa Savon saloille, nykyisen Leppävirran ja Suonenjoen seutuville.
Mitä sitten omien juurien tuntemus tarkoittaa?
Se on ainakin kiinnostusta aiempien sukupolvien elämään ja kotiseutuun, kulttuuriin mukaan lukien kirjoitettu ja puhuttu kieli, kädentaidot, taide, tavat ja erilaiset perinteet ja uskonnon harjoittaminen.
Pidän tärkeänä, että kotiseutunsa menettäneet karjalaiset asutettiin alkuperäisten kotipitäjiensä mukaan pääsääntöisesti samoille seuduille, kuten suojärveläiset erityisesti tänne Ylä-Karjalaan ja Kainuuseen. Luovutetun alueen samoista pitäjistä lähtemään pakotetut saivat toisistaan tukea; oli yhteiset tavat, perinteet ja osalla myös yhdistävänä siteenä ortodoksinen uskonto.
Arvoisat kuulijat,
On selvää, että heti sotien jälkeen niin suojärveläisten kuin koko luovutetun Suomen karjalaisten yhteisöt olivat vahvimmillaan. Paikallisella tasolla oli tärkeää, että siirtokarjalaiset saivat kodit perheilleen ja pääsivät vaikeudet voittaen uusilla asuinseuduillaan elämään kiinni. Vahva oma karjalainen identiteetti kultuurisine ominaispiirteineen auttoi tässä.
Valtakunnan tasolla karjalaisuuden tukena ja puolustajana on läpi vuosikymmenten toiminut erityisesti vuonna 1940 perustettu Karjalan liitto.
Läpi vuosikymmenten liiton toiminnassa on ollut lukuisa joukko suomalaisia kansanedustajia. Esimerkiksi Johannes Virolainen johti liitto 1980-luvun loppupuolella. Tänä päivänä liiton valtuuston puheenjohtajana toimii pitkäaikainen pohjoiskarjalainen kansanedustaja ja ministeri Matti Puhakka Joensuusta ja liiton varapuheenjohtajana kansanedustaja Jukka Kopra Lappeenrannasta.
Joensuun yliopistolla ja sittemmin Itä-Suomen yliopistolla on ollut suuri merkitys karjalaisen kulttuurin monimuotoisuuden tutkimuksessa ja esille tuomisessa. Edesmenneet professorit Heikki Kirkinen ja Hannes Sihvo on syytä erityisesti tässä kohtaa mainita. Nuorena kulttuurintutkimuksen opiskelijana sain myös itsekin aikanaan tenttiä heidän kirjoittamaansa karjalaisuutta koskevaa kirjallisuutta. Teille Suojärven pitäjäseuralaisille erityisen tuttu on emeritus professori Tapio Hämynen.
Tänään Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan monipuolisesti Karjalan alueita, ihmisiä, kulttuuria ja kieltä. Karjalaisuus on monimuotoista ja tämä heijastuu tutkimukseen. Tutkimuksen kohteena on sekä Suomen että Venäjän karjalaisuus ja tarkastelussa suunnataan niin historiaan, nykypäivään kuin kurkotetaan kohti tulevaisuutta.
Esimerkiksi karjalainen kansanmusiikki ja itkuvirsiperinne elävät edelleen, mutta saavat uudenlaisia muotoja. Myös karjalan kieltä käytetään nykyäänkin, ja kielen taitajat tuovat sitä esille muun muassa sosiaalisessa mediassa.
Karjalan tutkimus tuo yhteen tutkijoita eri tieteenaloilta ja myös eri yliopistoista niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Karjalaisuus kiinnostaa kansainvälisiä tutkijoita erityisesti moninaisuutensa ja rajan ylittävän luonteensa vuoksi.
Itä-Suomen yliopistossa on toiminut yli kymmenen vuoden ajan karjalan kielen ja kulttuurin oppiaine. Oppiaine antaa opiskelijoille eväitä toimia Karjalaan liittyvissä asiantuntijatehtävissä ja osallistua kielen ja kulttuurin elvyttämiseen ja ylläpitämiseen.
Hyvät kuulijat,
Haluan sanoa muutaman sanan erityisesti karjalan kielestä. Kieli on lähin sukulaiskielemme. Sitä puhuu Suomessa yhä noin 10 000 henkeä ja kielen ymmärtäjiä on käsittääkseni vielä toiset 10 000 henkilöä.
Itse tulin konkreettisesti tietoiseksi karjalan kielestä ja sen nykyisistä osaajista, kun kunnallisneuvos, Suojärven pitäjäseuran kunniapuheenjohtaja Paavo Harakka luovutti minulle 2o vuotta sitten poikani syntymän jälkeen kirjoittamansa kirjan ”Tuhkamukki”, satuja karjalan kielellä. Kiitos Paavo tästä!
Kuten tiedämme, karjalan kieli on vakavasti uhanalainen ja sen vuoksi sen eteen tehtävä työ on enemmän kuin ajankohtaista. Elvytystyötä tehdäänkin perheissä, kielenkäyttäjien kyläyhteisöissä, yhdistyksissä ja Itä-Suomen yliopistossa. On merkittävää, että yliopistolle on osoitettu karjalan kielen elvytysohjelman toteuttaminen.
Kielen säilymiselle on tärkeää saada myös julkisen vallan tukea. Näin voidaan kehittää yhteisöjä tukevaa kieli- ja kulttuuripolitiikkaa, koulutusta ja tutkimusta. Taloudellisen tuen lisäksi tärkeää on julkisen vallan taholta tuleva huomio, tunnistaminen. Karjalan kielen tunnistamisen osalta otettiin iso loikka, kun nykyiseen hallitusohjelmaan kirjattiin keväällä 2019 kielipoliittisen ohjelman laatiminen.
Nyt ohjelman laatiminen on käynnistetty. Siinä otetaan huomioon erityisesti saamen kielet, romanikieli, karjalan kieli ja viittomakielet.
Ohjelman tavoitteena on vastata eri kieliä koskien mm. kielen elinvoimaisuuteen, kielellisten oikeuksien toteutumiseen ja kielten käyttömahdollisuuksiin. Nämä kaikki kysymykset ovat tärkeitä myös karjalan kielelle ja sen kehittämiselle.
Kielipoliittista ohjelmaa valmistellaan tämän vuoden ajan. Kannustan pitäjäseuraa ja sen aktiiveja seuraamaan tarkasti ohjelman valmistelua ja osallistumaan siihen. Nyt on vaikuttamisen paikka. Erityisen tärkeää on, että ohjelman valmistelutyössä kuullaan aidosti kieliyhteisöjen omia edustajia.
Hyvät kuulijat,
Käsi kädessä kielen kanssa kulkee kulttuuri. Puhutaan niin sanotusta aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Tällä vähän abstraktilla ilmaisulla ”aineeton kulttuuriperintö” tarkoitetaan sukupolvilta toisille siirtyvää elävää perinnettä, joka on läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa. Aineeton kulttuuriperintö ei aina siirry sellaisenaan eteenpäin, vaan se myös aina elää, uudistuu ja monimuotoistuu.
Vietämme joulua ja monia muita vuotuisia juhlia perinteiden mukaisesti. Joku neuloo lapasia isoäidin mallilla, toinen taitaa puutyöt isän oppien mukaan ja kolmannella ovat perinteiset laulut hallussa. Karjalaista kulttuuriperintöä ovat mm. kyykkä, rotinat, runonlaulu, virpominen, karjalanpiirakat, sultsinat ja monet muut herkut.
Miltä karjalaisuuden ja karjalaisen kulttuurin tulevaisuus näyttää? Nuorten ihmisten innostus kädentaitoihin on hyvä merkki. Samoin näen tietynlaista uutta heräämistä paikallisuuteen ja alueellisuuteen. Ollaan juurista yhä enemmän kiinostuneita. Myös rajantakainen Karjala kiinnostaa monia.
Huomaan, että uutta tietokirjallisuuttakin karjalaisuuteen liittyen julkaistaan koko ajan. Itse luin tänä kesänä tuoreen kirjan Kainuun vienalaiskylistä.
Myös musiikin puolella Karjala elää, tehdään uusia sovituksia ja täysin myös uutta elävää musiikkia. Tänään karjalaisuus ja kipeä evakkous – ne eivät ole vaiettua, vaan olennainen osa meitä kaikkia.
Kaikki tunnemme Veikko Lavin Evakon laulun. Ehkä osa teistäkin on kuullut sen Apulannan Toni Wirtasen ja laulaja Jannika B:n esittämänä muutama vuosi sitten tv-ohjelmassa ”Vain elämää”. Hieno tulkinta, ilman kyyneliä ainakaan minä en selvinnyt.
Olkaamme ylpeitä juuristamme. Antakaamme aina arvo edellisten supupolvien työlle ja muistakaamme erityisesti heitä, jotka mahdollistivat uhrauksillaan sen, että voimme viettää tätäkin juhlaa itsenäisessä Suomessa. Kiitos sotaveteraanit, lotat, kotirintama.
Arvoisat kuulijat,
Omasta ja koko eduskunnan puolesta tervehdin 71-vuotiasta Suojärven pitäjäseuraa. Toivotan teille ja läheisillenne terveyttä ja valoa tulevaan syksyyn.
Puhe pidetty Suojärven Pitäjäseuran 71-vuotisjuhlassa 14.8.2021 Nurmeksessa