Arvoisa juhlayleisö,

Tämän vuoden Vanhustenviikon teemaksi on valittu ”Onni on vanheta – Lyckan kommer med åldern”. Puhe onnesta on sukua kaikkien aikojen ensimmäisen vanhustenpäivän vietolle. Tuolloin vuonna 1954 haluttiin kokoontua yhteen osoittamaan kiitollisuutta vanhemmalle sukupolvelle tehdystä työstä.

Onni ja kiitollisuus ovat ajatuksissamme ja puheissamme kovin harvoin läsnä. Tämä ei koske ainoastaan ikäihmisiä ja puhetta ikäihmisistä, vaan koko Suomea. Vanha sanonta on: Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.

Tekopirteä ja naiivi – sellaiseksi leimataan valitettavan helposti iloinen ja myönteisesti elämään suhtautuva ihminen.

Mollivoittoisuudesta huolimatta suomalaiset ovat sisimmiltään kuitenkin onnellista kansaa. Suomi on listattu YK:n toimesta jo kolmena vuonna peräkkäin koko maailman onnellisimmaksi maaksi.  Sijoituksemme on samaan aikaan sekä hieman häkellyttävää että upeaa.  Mikäpä maa ei haluaisi tulla tunnetuksi onnellisuudestaan!

Huhtikuussa Yleisradion teettämän kyselytutkimuksen mukaan onnellisen kansamme onnellisin joukko ovat yli 60-vuotiaat. Silloin ihmiset alkavat olemaan sinut oman elämänsä kanssa, kuormittava vertailu muihin on jo takanapäin, samoin työvuodet. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuret; esimerkiksi raskaat terveys- ja taloushuolet verottavat onnellisuutta.

Onnellisen ja terveen ikääntymisen kivijalka valetaan yleensä jo aiemmin. Mitä paremmassa kunnossa vietämme keski-ikämme, sitä terveempiä vanhuspäiviä voimme odottaa. Koskaan ei ole kuitenkaan liian myöhäistä tehdä omaa hyvinvointia tukevia päätöksiä. Onnellisia hetkiä ja päiviä voi myös aina olla edessä – kun vain olemme valmiit niitä huomaamaan.

Ilokseni huomasin, että Vanhustyön keskusliitto neuvoo meitä työelämässä olevia ikääntymiseen varautumisessa. Uuden elämäntilanteen etukäteen ajattelu on aina tärkeää ja vie meitä elämänkaarellamme eteenpäin.

Arvoisat ikäihmiset, omaiset ja vanhustyön ammattilaiset,

puhe onnesta ja kiitollisuus ei tarkoita sitä, että kaikki olisi hyvin. Eikä henkilökohtaisella tasollakaan varautuminen ikääntymiseen yksin riitä.

Yhä edelleen ovat läsnä niin pienillä eläkkeillä sinnittelevien tilanne ja vanhustenhoidon laatu niin palveluasumisessa kuin kodeissakin. Vanhusten elämänlaadun saaminen kuntoon tuntuu välillä maratonilta, jossa maalia ei koskaan tule. Tätä maratonia pitää jaksaa jatkaa.

Yksi merkittävimmistä uudistuksista vanhustenhuollon tason turvaamiseksi liittyy ns. henkilöstömitoitukseen, eli siihen, millaisella hoitajamäärällä ikäihmisiä ympärivuorokautisessa hoivassa hoidetaan. Mitoituksen nostamiseen liittyy paljon käytännön haasteita, mutta olen tyytyväinen, että tämä etappi on nyt saavutettu.

Paljon on yhä tehtävää varsinkin kotihoidossa. Jokaisen on tunnettava olevansa turvassa omassa kotonaan. Hoitajien pitää ehtiä tehdä työnsä kunnolla.  Kodeissa asuvien ikäihmisten turvattomuus ja hoitotyötä tekevien työn liiallinen kuormittavuus ei ole kunniaksi sivistys-Suomelle.

Suomeen on perusteilla uusi vanhusasiainvaltuutetun tehtävä. Tänä syksynä asia lähtee lausuntokierrokselle, jolloin kaikilla teillä vanhuuden ja vanhustyön osaajilla on mahdollisuus antaa arvokas panoksenne asiaan. Hallituksen tavoitteena on antaa tätä koskeva esitys eduskunnalle ensi keväänä.

Tarkoituksena on luoda tehtäviltään lapsiasiavaltuutetun kaltainen viranomainen, joka edistäisi vanhusten oikeuksien toteutumista yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Esimerkiksi sähköisessä asioinnissa, pankkipalveluissa ja käteisen rahan käyttämisessä, asumisessa ja julkisten tilojen esteettömyydessä on paljon huolehdittavaa vanhusten näkökulmasta.

Vanhusasiainvaltuutettu ei tule millään muotoa korvaamaan vanhusalan järjestöjen työtä. Toivon että tulevina vuosina uudelle valtuutetulle ja ikäihmisten järjestöille syntyy hyvä yhteistyö.

Hyvät kuulijat,

kuluva vuosi tulee jäämään historiakirjoihin koronavuotena.  Erityisen paljon korona on vaikuttanut ikäihmisten elämään. Ikäihmisten sosiaalisia kontakteja rajoitettiin vahvoin suosituksin ja vierailukielloin. Vilpitön tarkoitus suojella ikäihmisiä uudelta virukselta oli lääketieteellisesti perusteltu toimi. Varsin pian kuitenkin ymmärrettiin, että elämän suojelu on enemmän kuin vain virusta vastaan varautumista.  Onneksi terveysturvallisia vierailutapoja alettiinkin kehittää esimerkiksi hoivakoteihin.

Koronakevään oppeja on sekin, että kaikki päätökset on pystyttävä perustelemaan. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun rajoitetaan ihmisten perusoikeuksien toteuttamista.

Hyvinvoivien ja aktiivisten 70-vuotiaiden oli ymmärrettävästi vaikea samaistua koronarajoituksissa hoivan tarpeessa olevien ikäihmisten joukkoon. Moni heistä samaistui ennemminkin työikäisten joukkoon. Tämä oli yksi osoitus siitä, miten monimuotoinen ryhmä yli 70-vuotiaiden joukko on. Eläköityminen on selkeästi paikallistettavissa, mutta mistä vanhuus itse asiassa alkaakaan? Tähän yksinkertaiseen peruskysymykseen ei taida olla olemassa yksiselitteistä vastausta.

Korona toi mukanaan hyvääkin. Haluan nostaa tässä esiin erityisesti sen moninaisen vapaaehtoistyön, jota virisi eri puolille Suomea. Tätä työtä olivat järjestämässä niin kunnat, seurakunnat kuin järjestötkin. Kauppaliikkeet kehittivät omia 70+ – palveluitaan ja kerrostalojen pihoille tuotiin parvekejumppia. Toivon että tästä uusvanhasta yhteisöllisyydestä jää myönteisiä vaikutuksia pysyvästi.

Arvoisa juhlayleisö,

itsekin jo 70-vuotias Vanhustyön keskusliitto muistuttaa viisaasti, että ”Sivistynyt päätöksentekijä arvostaa kaikenikäisiä”. Tämä pitää paikkaansa. Rohkenen laventaa tätä toimintaohjetta niin, että eri sukupolvien keskinäinen arvostus kuuluu kaikille ja että arvostuksen tulee kulkea kaikkiin suuntiin.

Perhekoot ovat Suomessa pieniä, sukupolvet asuvat usein kaukana toisistaan, eikä kaikilla ole omassa elinpiirissään eri sukupolvia. On paljon lapsia vailla isovanhempia ja toisaalta paljon ikäihmisiä, joiden haave isoisänä tai isoäitinä olemisesta ei ole toteutunut.

Toivon että pystyisimme nykyistä enemmän vauhdittamaan sukupolvien välistä kohtaamista silloinkin, kun oma lähisuku ei näitä kohtaamisen paikkoja luo. Tällaiset kohtaamiset lisäävät ymmärrystä sekä luovat arvostuksen siltoja yli sukupolvien.

Hyvät kuulijat,

pitkä ikä tarkoittaa suurta kimppua elämänkokemusta. Eletty elämä kulkee aina mukana. Kouluunmenot, ensirakkaudet, lasten syntymät, menetykset, työvuodet ja tavallinen arki – tätä kaikkea on jokaisella matkassa mukana.  Runoilija Eeva Kilven sanoin ”vanhan naisen silmänrei”istä katsoo nuori tyttö”. Nähdään runoilijan kuvaamat nuoret tytöt ja pojat jokaisessa ikäihmisessä.  

Omasta ja koko eduskunnan puolesta kiitän Vanhustyön keskusliittoa ja sen jäsenjärjestöjä pitkäjänteisestä työstänne vanhuspalveluiden puolesta sekä vanhusten ja heidän omaistensa arjen tukena. Toivotan teille kaikille onnellisia päiviä ja kiitollisuuden hetkiä.

5.10.2020